Kaupallinen tuottaja – Kaikkivoipa jokapaikanhöylä?

Kävellessäni kaupallinen tuottaja -rekrykoulutuksen ensimmäiseen tapaamiseen, en ollut täysin varma, mihin olen ryhtymässä. Lyhyeksi, vain viiden kuukauden, koulutukseksi se lupasi paljon, eikä kaikkitietävä Googlekaan osannut antaa minulle neutraalia lisätietoa tai puolueetonta näkökantaa siitä, mikä kaupallinen tuottaja oikeastaan on.

CreaMentors, joka järjestää koulutuksen yhteistyössä TE-toimiston ja ELY-keskuksen kanssa, kuvailee blogissaan kaupallista tuottajaa moniosaajaksi, joka kehittää, tuotteistaa ja brändää tuotteita ja palveluita sekä kartoittaa asiakastarpeita ja toimii markkinoijana ja myyjänä. CreaMentorsin mukaan kaupallisen tuottajan tehtäviin kuuluu uusien palveluiden ja sisältöjen kehittäminen, tuotteistaminen, kaupallistaminen ja markkinoille saattaminen. Pieni skeptikko sisälläni piti tätä liian hyvänä ollakseen totta. Eihän mikään viiden kuukauden koulutus voi pitää sisällään kaikkea edellä kuvattua?

Nyt kun rekrykoulutusta on takana pari kuukautta ja koulutettavien ryhmä on kokoontunut kolmelle valmennuskerralle, uskallan rauhoitella sisäistä skeptikkoani hieman. Kaupallinen tuottaja -rekrykoulutus lunastaa lupauksensa siinä määrin, että kaikista kaupalliseen tuottajuuteen liittyvistä aiheista on keskusteltu tai niistä tullaan todennäköisesti keskustelemaan. Odotetusti Valmennuspäivät kuitenkin vain raapaisevat aiheiden pintaa ja suurin osa kaupalliseen tuottajuuteen liittyvistä asioita ”opitaan” työssäoppimisena työllistävässä yrityksessä.

Työllistävässä yrityksessä työssäoppimisessa korostuukin kaupallisen tuottajan englanninkielinen termi ”business value producer”, joka antaa kaupallisesta tuottajasta mielestäni totuudenmukaisen kuvan. Kaupallinen tuottaja on siis henkilö, joka pyrkii tuottamaan arvoa yritykselle ja yritystoiminnalle. Se ei suinkaan pidä sisällään kaikkia kuvauksessa mainittuja osa-alueita tai työtehtäviä, vaan vain ne, joista on hyötyä yrityksen toiminnalle. Minun tapauksessani se tarkoittaa mainosmyyntiä ja jossain määrin mainosten suunnittelua ja toteutusta sekä palveluiden kehittämistä.